Punaisia ruutuja

Paita H&M // Hattu äidin vanha // Housut Vero Moda // Kengät Vakabond

Ihanaa vappua kaikille! Minä en ole vielä kerinnyt tätä päivää mitenkään sen kummemmin juhlistaa kuin hyvällä ruualla sillä koko päivä oikeastaan meni kouluhommia tehdessä, mutta nyt olisi tarkoitus katsoa jotakin hyvää leffaa ja vain olla, eikä ainakaan tänä iltana enää miettiä perjantaina ja tulevalla viikolla olevia miljoonia kokeita.

Tämän päivän asu on ihan kaikin puolin jo vanha. Hatun nappasin äidin kaapista ja tuo paitakin vetelee jo viimeisiään, mutta en vain ole vieläkään raaskinut siitä luopua. Tuollaista hattua minun päässäni ei aiemmin ollakaan nähty, mutta ihmeen hyvin sekin toimi. Minä ainakin tykkäsin näissä vetimissä päivän juoksennella.

Ja voi, miten iloinen minä olenkaan siitä, kun jo muutaman tai kenties jo viikon päästä minä saatan olla sen Olympuksen kameran, josta jo aiemmin puhuinkin onnellinen omistaja! En vain malttaisi odottaa!

Things that I thought about

Eilen mietittiin tulevaisuutta. Kuinka vielä vuosikin sitten elettiin onnellisen tietämättöminä siitä, mitä halutaan tulevaisuudessa tehdä tai ainakin ajateltiin, ettei se ole vielä moneen vuoteen ajankohtaista. Nyt taas tuntuu, että tulevaisuus on jo ihan nenän edessä eikä sitä todellisuudessa tiedä yhtään, mitä haluaa. Ja tästähän voisi jauhaa vaikka kuinka pitkään eikä kyllä yhtään sen selvempää tulisi. On se vain niin monimutkainen käsite. Mutta tänään meillä oli tanssitunti ja illalla me katsotaan leffaa eikä ainakaan hetkeen mietitä tulevaisuutta.

Sekin on muuten aika jännää, kun katsoo ulos, niin jotenkin sitä ei vain voi kuvitella, että vielä joskus pihalla olisi suorastaan masentavan harmaata. Nyt siellä on niin ihanan keväistä. Enkä minä malttaisi millään odottaa kesää ja sitä, kun päästään ihan oikeasti asumaan Joensuuhun. Siellä on niin paljon elämää.

Summer inspiration

Jonkinmoista kesävaateinspiraatiota olisi nyt vuorossa ja en kyllä olisi uskonut, että tämän tekeminen olisi vaikeaa, mutta sitä se vain hieman oli. Jotenkin ei vain meinannut löytyä juuri niitä oikeita kenkiä tai paitaa, vaikka luulin, että minulla oli tarkka visio mielessäni.

No mutta itse asiaan. Voisinko sanoa, että viime kesänä olin paljon tyylitajuttomampi enkä luultavasti olisi esimerkiksi noita shortseja tai hattua päälleni laittanut. Nyt minua kuitenkin on kovasti kiinnostanut isolieriset hatut, nahkaiset shortsit tai miksi ei paidatkin ja kukkakuosit. En tiedä ovatko nämä edes muodissa nyt vai menivätkö jo vuosi sitten ohi, mutta itse en okeastaan ajattele sitä, onko jokin muodissa nyt vai ei. Tykkään pukeutua rennosti, mutta vaatteiden on oltavia istuvia ja kivan näköisiä. Noh, kaikilla varmaan tuo sama tavoitteena omassa pukeutumisessa, mutta en minä ainakaan taida osata kertoa yhtään tuo paremmin, millaista minun pukeutumiseni on. Toivottavasti nyt kuva kuitenkin puhuu puolestaan ja saisitte siitä edes jonkinlaista käsitystä.

Ihanaa loppuviikkoa kaikille ja toivotaan, että kesä kiirehtisi tuloaan edes vähäisen.

The Sun and the blue jacket

Jakku H&M // Paita Bik Bok // Farkut Vero Moda // Tennarit Converse // Kello Urban Outfitters // Aurinkolasit Cubus

Tänään on ollut jotenkin niin hidastempoinen päivä. Aamu lähti hitaasti liikkeelle ja sillä samalla kaavalla eteni sitten koko päivä. Mutta ulkona paistaa aurinko ja minulla on hyvä fiilis vaikka huomenna onkin mentävä takaisin kouluun. Oli ihanaa kulkea ensimmäistä kertaa tänä keväänä converset ja tuo sininen jakku päällä ja minä niin pidän noista uusista aurinkolaseista. Ja oli niin ihanaa pitää onnellista, kehräävää ja auringosta nauttivaa Viliä sylissä, että olisin halunnut vain jäädä siihen (vaikkei Vili olisi halunnutkaan). Joskus olen miettinyt, että olisi hienoa olla kissa. Saisi vain nauttia elämästä, hymyillä ja kehrätä.

Keväisiä ja flunssaisia päiviä

Fiilikset ovat olleet yhtä vuoristorataa nyt muutaman viime päivän aikana. Päivät ovat kuluneet sairastaessa pientä flunssaa ja juuri kun luulin suunnilleen parantuneeni, niin nyt tuntuu kuin se olisi tullut uudestaan. Koulussa on aivan kauheasti kaikkia töitä tehtävänä ja voin kyllä olla vain kiitollinen, kun sain edes saksan aineen kirjoitettua vaikka tosi tökeröhän siitä tuli. Taaskaan minulla ei ole sanoja ajatuksiani kuvaamaan. Tekisi lähinnä mieli vain nukkua tämä flunssa pois ja nauttia lämpimästä ilmasta, auringosta ja keväästä.

Eilen meillä oli kuitenkin hauskaa, kun me vietettiin parin kaverin kanssa minun ja Sannan synttäreitä. Me naurettiin, naurettiin ja naurettiin. Syötiin herkkuja ja katsottiin Frozen. Ja huomenna olisi suunnitelmissa pitää pieni kuvaussessio Sannan kanssa. Ja minä toivontoivontoivon, että olisin jo vihdoinkin terve tiistaina.

Eihän satukirjoista voi ikinä kasvaa yli

Hihii! Arvatkaas, mitä me saatiin synttärilahjaksi? Chris Colferin The Land of Stories-sarjan kaksi ensimmäistä kirjaa ja voi miten minä rakatan niitä jo nyt! En oikeasti malta odottaa, kun pääsen avaamaan aivan uudelta tuoksuvan kirjan, joka kätkee sisäänsä aivan uuden maailman, mutta kuitenkin ehkä osittain meille jo tutun. Eihän satukirjoista voi kasvaa ikinä yli. Eihän?

Kun aurinko kultaa puut, minä tanssin

Minä tanssintanssintanssin. Annan vain mennä ja unohdan, kaiken muun. Se on vain niin helppoa. Kuten Sanna sanoi, tanssissa ei ole olemassa väärää, kaikki on vain oikein. Aivan toisin kuin pianon soitossa. Jos sitä soittaa väärin, niin sitten soittaa väärin eikä siitä pääse yhtään mihinkään. Juuri myös tuon takia minä rakastan tanssia.

Viikonlopun aikana on tullut juotua konservatorion kahviautomaatista kaksi kuppia vanilla cappuchinoa, soitettua, soitettua ja soitettua. En tiedä olenko yhtään sen valmiimpi soittamaan keskiviikkona sitä tutkintoa, kuin aikaisemminkaan, mutta tämän valmiimpaa minusta ei enää tule. Minä en vain kuulu siihen isoon vanhaan rakennukseen, jonka käytävillä kulkee muusikoita, tai ainakin puolimuusikoita. Totta kai minä rakastan musiikkia ja olen haaveillutkin nyt oikeastaan enemmän kuin koskaan, jostakin musiikkiin liittyvästä ammatista (aivan hullu ajatus), mutta ei minusta kyllä pianistia tule. Voihan olla, että vielä joku päivä valitan, miksi ihmeessä lopetin soittamisen, mutta ainahan sitä puhutaan, että elä hetkessä. No, minä ainakin elän nyt tämän päätökseni kanssa hetkessä.

Perjantain blogivinkki

Pientä blogivinkkiä tähän, tällä kertaa perjantaiseen iltaan taas kerran.

NONIIN TUTOT

Kolme tyttöä kirjoittaa ihania ajatuksia elämästä sopivan lapsenomaisella asenteella. Aiheet ovat aivan laidasta laitaan vakavampia ja kepeämpiä höystettynä hauskoilla sanonnoilla ja kivoilla kuvilla. Jos lukulistasi on pienen virkistyksen tarpeessa, tässä olisi siihen aivan loistava mahdollisuus. Kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa!

Valkosuklaa-sitruunakakku

Koulussa tehtiin tänään aivan mielettömän hyvää juustokakkua ilmeisesti vähän meidän synttäreiden kunniaksi, joten päätin tulla sitten tämän ohjeen tännekin kirjoittelemaan. Ihanan raikas, makea ja sitruunainen, mutta ei kuitenkaan liian kirpeä. Kannattaa ehdottomasti kokeilla!

Keksipohja:
50g margariinia
1 paketti digestive-keksejä

Täyte:
100 g valkosuklaata
125 g mascarpone-juustoa

1 kananmuna (keltuainen ja valkuainen eroteltuna)
1,5 rkl appelsiinismoothieta tai -mehua
1,5 dl kermaa
2 rkl sokeria

Päällys:
2 dl vettä
2 keltuaista
2/3 dl sokeria
2 rkl maissitärkkelystä
1/2 sitruunan mehu
1 rkl voita

Murskaa keksit ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Painele massa irtopohjavuokan pohjalle ja reilusti myös reunoille.

Valmista täyte sulattamalla ensin suklaa kattilassa ja sekoita se sitten juuston, keltuaisen ja mehun joukkoon. Vatkaa kerma vaahdoksi ja hämmennä se varoen suklaaseokseen. Vatkaa sitten valkuaiset ilmavaksi vaahdoksi ja lisää vähitellen sokeri. Jatka vatkaamista, kunnes seos on kiiltävää marenkia. Yhdistä marenki suklaaseokseen. Lusikoi seos keksipohjan päälle ja laita jääkaappiin jähmettymään.

Sekoita kaikki päällyksen aineet keskenään kattilassa ja kuumenna seosta koko ajan hämmentäen. Anna kiehua hetki ja jäähdytä sitten hyvin ennen kuin levität sen kakun päälle. Koristele sitruunamelissalla tai muilla haluamillasi koristeilla.

It's Glee time!

Lauantaina katsottiin kavereiden kanssa Gleetä ja voi miten hauskaa meillä oli! Ei olisi oikeastaan enää paljon paremmin voinut ollakaan, kavereita, hyvää syömistä ja hauskoja juttuja ja tietenkin ihana Glee. Nyt vain joudutaan harmillisesti odottamaan yli kuukausi, että päästään aloittamaan neljättä kautta, sillä se ei ole vielä dvd:nä kerinnyt ilmestyä täällä Suomessa.

Pianon soittaminen tulee korvista ja kaikkialta ulos minusta, mutta enää on vain kaksi viikkoa tutkintoon. Jännittää, mutta toisaalta minussa on vain helpotusta. Ylihuomenna istutaan kolme tuntia tekemässä äidinkielen koetta ja silloin minä voin sanoa olevani kuusitoista. Niin paljon jo! Nyt on jotenkin tuntunut, että on ihan hirveästi tekemistä, vaikka ei sitä oikeastaan edes ole niin kauhean paljon. On vain sellainen olo, että päivät loppuvat viikoista kesken. Mutta onneksi ulkona paistaa edes aurinko ja huomenna minä puen ensimmäistä kertaa päälleni ihanan ihanan kevättakkini ja uudet aurinkolasit!

It's almost spring!

Kevät näkyy jo oikeasti kaikkialla, vaikka ulkona onkin vielä melkein pakkasta. Tai siltä se ainakin tuntui, kun pitelin kylmästä punoittavin sormin kännykkää kädessäni ja toisella kädellä yritin pitää nykivän kissan hihnasta kiinni. Aurinko paistoi melkein sokaisevan kirkkaasti ja minulla oli lämmin olo, vaikka sormia pistelikin. Tuo aurinko jotenkin tuntuu vain niin hyvältä pitkän talven jälkeen.

Viikonloppua ja erityisesti perjantaita on odotettu kuin kuuta taivaalta ja meidän hienot suunnitelmat menivät jo melkein ihan pieleen, mutta onneksi vain melkein. Gleen katsominen siirtyi yhdellä päivällä eteenpäin, mutta minä jaksan kyllä odottaa. Hyvää seuraa, syömistä ja Gleetä jaksaa odottaa vielä sen yhden päivän lisää. Ja arvatkaas, minä olen viikon päästä jo 16!

Hauskuutta, kevättä ja musiikkia

Meillä oli hauskaahauskaahauskaa! Yksinäinen ilta muuttui ihan yhtäkkiä ei-yksinäiseksi illaksi, kun meidän kaveri lähti kyytiin heti koulun jälkeen. Juotiin teetä, syötiin hyvää rahkapiirakkaa, juteltiin ja naurettiin. Joskus on niin hauskaa vain olla ja jutella tekemättä lähes yhtään mitään, kuten tänään. Ja tarvitseeko sitä aina olla kiire jonnekin.

Tänään koulussa Sannan kanssa mietittiin, miten nyt on jo huhtikuu ja koulu loppuu kuukauden päästä. Kuinka minä elän edelleen tammikuussa ja entä jos sitä viikkoa tai kahta ennen päättötodistuksen käteen saamista tajuaakin, miten kaikki vain päättyy. Yhdessä ollaan oltu samassa paikassa loukussa yhdeksän vuotta ja sitten tajuaakin, että nyt se kaikki on ohi. On se kummallista, miten nopeasti aika meneekään. Yhtäkkiä vain huomaa, että oho, nyt on jo huhtikuu, mutta minä elän edelleen talvessa. Enkä tiedä, milloin minä sieltä saan itseni kevääseen siirrettyä.

Tähän postaukseen minulla ei nyt sitten ole yhden yhtäkään kuvaa, joten toimikoot nämä muutamat kappale kuvien korvikkeena. Kaksi ylintä ovat olleen oikeastaan jokapäiväisessä kuuntelussa varmaan jo yli viikon ja joka kerta hukun yhä uudelleen ja uudelleen Chris Colferin ääneen. (Tämä varmaan on tullut täällä jo muutamaan otteeseen selväksi, mutta silti siitä ei voi olla mainitsematta.) Ihanaa viikkoa ja huhtikuuta ja kevättä kaikille!