Maybe I have an autumn depression

Ulkona sataa tihuuttaa vettä ja kaulassa pitää jo olla huivi ja takkikin päällä. Äidinkielen työt eivät ole vieläkään vähentyneet yhtään ja nyt epäilen jo vahvasti, etteivät ne vähenny milloinkaan. Rasittavaa! Ja minä huomaan odottavani jo lomaa aivan valtavasti. Äidinkielen kielenhuollon testikin meni suorastaan aika huonosti, vaikka luulin osaavani ne asiat. En ilmeisesti osannutkaan. Ja lopulta huomaan vain haluavani päästä läpi lukiosta ja tekemään oikeasti sitä, mikä minua kiinnostaa. Tai ehkä minun pitäisi vain tottua ajatukseen, että kahdeksankin on ihan hyvä numero. Luultavasti elämästäni tulisi paljon helpompaa, sillä on aika pirun rankkaa olla näin perfektionistinen ihminen kuin minä.

Mutta kyllä minulla on ollut kivaakin lukiossa. Silloin, kun kaikki menee edes suunnilleen sunnitelmien mukaan ja silloin, kun ei ole nenä tukossa tai ääni kadoksissa. Esimerkiksi vielä eilen minulla oli aika kivaa, kun meillä ykkösillä oli kaste, jossa meidät siis kastettiin Joensuun lyseon lukiolaisiksi. Oli aika hienoa katsoa, kun koko koulu oli kerääntynyt yhteen katsomaan, vaikka päälle tuli välillä aika kylmääkin vettä. Silti minulla oli hauskaa, mutta tänään taas sitten tuntui, että mikään ei mene niin kuin pitäisi. Ehkä vain kuitenkin yritän pistää tämän sen niin yleisen syysmasennuksen syyksi, jota minulla ei oikeastaan ennen ole ollut.