Helsinki, Kallio
Enää vähän reilu kuukausi ennen kuin minä muutan Helsinkiin. Aika hurjaa. Joskus huomaan yrittäväni kuvitella, millaista elämäni sitten on, kun suunnistan google mapsilla kauppaan, kuljen samoja reittejä aina mennessä ja tullessa, koska en osaa muita ja käyn Linnanmäellä, vaikkei olisi ollut edes tarkoitus. Helsinki on tavallaan tuttu kaupunki, mutta ei kuitenkaan.
Ajatukset kiertävät lähinnä kehää koko muuttamisen kanssa. Pitäisi kai miettiä, mitä tarvitsen uuteen kotiin, mutta kokonaan uuden kodin rakentaminen ja aivan yksin (ja vielä asuntoon, jota minulla ei edes vielä varmasti ole) tuntuu kerrassaan hassulta.
Ja sitten vielä yliopisto. Otaniemen kampus on ainakin minun silmissäni valtava (eksynkö sinne?), en ole hyvä lähestymään uusia ihmisiä (toivottavasti joku lähestyisi minua ensin), ja ihan vain se millaista opiskelu on. Mutta ei minua silti pelota tai edes jännitä lähteä (tätä olen odottanut jo pari vuotta). Olo on kihelmöivä. Sillä minä oikeasti haluan rakentaa aivan oman kodin, haluan oppia tunnistamaan Helsingin kadut yöllä ja päivällä ja molemmista suunnista, etsiä omat lempipaikat ja säästää opintotuesta rahaa, jotta välillä voi käydä ulkona syömässä ja kahvilla.
Joten minä odotan syksyä. Ehkä liiankin paljon siihen nähden, että nyt pitäisi rakastua kesäpäiviin niin kovasti, ettei haluaisi syksyn ikinä tulevan.
There's only one month and a couple of weeks left before I move to Helsinki. Pretty insane. Sometimes I find myself trying to imagine what would it be like when I navigate to grocery store with google maps, walk along the same route when I go somewhere and when I come back because I don't know anything else and go to Linnanmäki even though I wasn't supposed to go there. I know Helsinki in some ways but then don't.
My thoughts are going around and around with all that moving stuff. Probably I should think what I need for a new home but building a new home from the very beginning just by yourself (and to an apartment I don't even have yet) feels just so odd.
And then there is the university. The campus in Otaniemi is in my eyes huge (will I get lost?), I'm not good at approaching people (hopefully someone will approach me first) and just what it's like to study there. But still I am not scared or even tensed to leave (I have been waiting this for a couple of years now). It's like I'm tingling inside. Because I really want to build my own home, I want to learn to recognize the streets of Helsinki at night and in a daylight and from the both directions, find my happy places and save some money of my student grant so that I can go out to eat and drink coffee sometimes.
So I'm waiting for autumn. Maybe almost too much considered that now you should fall in love with summer days so deeply that you don't want autumn to ever come.
