Keskiviikkoiltana istuin parvekkeella, kuuntelin autojen hurinaa, joka kuului nyt niin läheltä ja katsoin, kun nuori pari kulki lapsensa kanssa pihalla. Minä niin rakastan tätä paikkaa ja kaupungissa asumista, mutta ei tämä oikein vieläkään ihan kodilta tunnu. Ehkä ei näin lyhyen ajan jälkeen vielä pidäkään. Kaksi ensimmäistä päivää lukiolaisena on jo myös takana ja olo on enemmän kuin hämmentynyt. Miten ihmeessä nyt jo voi tietää, mitä aineita haluaa kirjoittaa tai miksikä sitä isona haluaisi, kun tuntuu, että kaikki ainevalinnat pitäisi tehdä juurikin noita kahta ajatellen. Turhauttavaa! Ja koulun käytävillä tulee ahdistunut olo, kun lämpö painautuu ihoa vasten aivan liian kuumana ja ihmisiä on ihan jokapuolella. Missään ei ole hiljaista. Enkä minä tiedä kuinka minä voin tottua siihen. Mutta onneksi Vilikin on nyt täällä Joensuussa.
Varmasti alkaa helpottaa sitten, kun on kunnolla päässyt koulu alkamaan ja tottumaan kaikkeen uuteen ja jännittävään! Ajatukset selkenee ja kaupunki alkaa tuntumaan kodilta :)
ReplyDeleteNiimpä :) Tuolla lailla minäkin yritän koko ajan ajatella, että kyllä tämä vielä tästä. Kiitos paljon kommentistasi ja mukavista sanoista :)
Delete