Showing posts with label kirjat. Show all posts
Showing posts with label kirjat. Show all posts

14 April 2014

Eihän satukirjoista voi ikinä kasvaa yli

Hihii! Arvatkaas, mitä me saatiin synttärilahjaksi? Chris Colferin The Land of Stories-sarjan kaksi ensimmäistä kirjaa ja voi miten minä rakatan niitä jo nyt! En oikeasti malta odottaa, kun pääsen avaamaan aivan uudelta tuoksuvan kirjan, joka kätkee sisäänsä aivan uuden maailman, mutta kuitenkin ehkä osittain meille jo tutun. Eihän satukirjoista voi kasvaa ikinä yli. Eihän?

23 February 2014

Just another Sunday with dance and a good book


Eilen oli mukavaa kavereiden, Gleen ja Suomen voitokkaan pronssipelin kanssa. HYVÄ LEIJONAT! Kokeisiin meni lukiessa eilen koko aamupäivä ja tänään vietettiin aikaa hikisessä tanssisalissa.

Ennen tanssitreenien alkua käytiin Joensuussa uudessa tulevassa asunnossamme. Kolmannen kerroksen ikkunasta oli mukavaa katsella alapuolella näkyvää liikennettä. Viikonloppuisin maisema näyttää kyllä hieman surulliselta, kun autoja, eikä ainakaan jalankulkijoita näy kuin aivan muutama ja puut erottuvat taustasta terävinä ja mustina, eikä luntakaan oikeastaan edes erota. Olen kyllä silti onnellinen siitä, että pääsen muuttamaan sinne kesällä. Joistakin varmaan tuntuu todella kummalliselta kun sanon, että minä oikeasti odotan syksyä ja sitä, kun pääsee lukioon aivan uuteen ympäristöön ja uusien ihmisten keskelle.

Nyt ilta on mennyt lähinnä nojatuolissa istuen ja kirjaa lukien. Olisi toki ollut hyvä jos sen kemian kirjan olisi saanut vielä auki, kun huomenna sattuu siitä se koe olemaan, mutta voi olla, että se pysyy visusti kiinni.


Vielä pientä mielipidettä teille lukijoille tähän loppuun. Onko kukaan käyttänyt Olympuksen pen mini e-pm2:sta? Jos on niin, mitä mieltä olette kyseisestä kamerasta? Itsellä on nimittäin ollut ajatuksissa ostaa kyseinen laite nyt lähitulevaisuudessa.

9 January 2014

Wednesday outfit



Paita Bik Bok // Huivi Cubus // Kaulakoru H&M // Housut Vero Moda // Kengät Jostakin Saimaalta

Vähän lihaskuntotreeniä ja venyttelyä, hyvä kirja ja karkkipussi sekä lopuksi kuuma suihku. Näistä aineksista oli minun eilinen onnistunut ilta tehty. Eilen oli muutenkin hyvä päivä ja mukava koti-ilta sohvatuolissa kirja sylissä istuen. Tämä aamu olikin sitten aivan erilainen, koska minä ja Sanna oltiin päätetty mennä kahdeksalta alkavalle matikan koetta varten pidettävälle kertaustunnille. Illalla oli mennyt kirjaa lukien liian myöhään ja se näkyikin naamasta puoli seitsemältä aamulla sängystä ylös kammetessa. Sillä hetkellä lähinnä ärsytti, miksi ihmeessä myö oltiin keksitty lähteä sinne. Ei kuitenkaan auttanut muu kuin nousta ylös ja raahautua koululle.

Päivän mittaan fiilis onneksi kohosi asteittain ja taas kerran olen oikein onnellinen. Kirja odottaa jo pöydällä ja karkkiakin on vielä jäljellä. Vaikka tänään pitäisi oikeasti lukea siihen matikan kokeeseen joka on jo huomenna, en oikeastaan ole jaksanut sillä hirveästi mieltäni vaivata, vaikka syytä ehkä olisi.

7 January 2014

Kirjojen valtakunnassa

Voi, kuinka mie rakastankin niin paljon kirjakauppoja! Siellä on avaamattomien sivujen tuoksu ja pieni odotus. Saanko jo avata aivan uuden uutukaisen kirjan? Oli ihanaa vain kuljeskella ympäri kauppaa ja sivellä kirjojen selkämyksiä. Alennusmyyntikirjoja oli valtavat kasat ja niiden ympärillä parveili ihmisiä, mutta minä jotenkin eksyin viimeisten hyllyjen luo, jossa ei ollut niin paljon väkeä eikä hälinää. Oli niin paljon kaikkea erilaista ja olisi tehnyt mieli raottaa vähän jokaisen kirjan kantta. Juuri silloin, kun olisi mahdollista ostaa ainakin melkein mitä vaan, ei keksikään, mitä ottaisi. 

Unohduin tällä kertaa tuijottelemaan englannin kielisten pokkarien selkämyksiä. Ne olivat vain niin houkuttelevan näköisiä, että olisi tehnyt mieli ostaa koko hylly, mutta sitten loppujen lopuksi en tiennyt yhtään, minkä valitsisin. Oli murhamysteerejä, rakkausromaaneja ja vaikka mitä muuta. Aikuisena mie varmaan päädyn ostamaan niin paljon kirjoja, että lopulta hukun valtavaan kirjamereen.  


Ei meidän eilinen shoppailureissu nyt sentään pelkkään kirjakauppaan rajoittunut vaan käytiin me myös muiden kauppojen alennusmyyntejä katselemassa. Tuntui, kuin lähes kaikkea olisi löytynyt jo viidenkymmenen prosentin alennuksella, jos vain jaksoi etsiä. Tällä kertaa en tullut mitään tiettyä hakemaan, (paitsi jotakin lukemista) eikä mitään mukavaa tarttunutkaan käteen. Villapaitoja tuli tietenkin katseltua, mutta niitäkin omistan jo niin paljon, että kohta en mahdu niiden kanssa yhtään minnekään.



Kirjakauppaan jo toistamiseen palattuamme löytyikin sitten yhdeltä perähyllyltä kaksi englanninkielistä Harry Potteria pokkarina. Suurena Potter-fanina kaappasin nämä tietenkin mukaani suhteellisen halvallakin. Vain reilun 10 euroa maksoi yksi ja kahdessa kuluikin lahjakorttia oikein mukavasti. Seuraavaa kertaa varten ajattelin kuitenkin ostaa jonkun aivan uuden kirjan. Sellaisen, jota en ole lukenut, enkä välttämättä edes kuullut, oli se sitten englanniksi tai suomeksi.