Minä tanssintanssintanssin. Annan vain mennä ja unohdan, kaiken muun. Se on vain niin helppoa. Kuten Sanna sanoi, tanssissa ei ole olemassa väärää, kaikki on vain oikein. Aivan toisin kuin pianon soitossa. Jos sitä soittaa väärin, niin sitten soittaa väärin eikä siitä pääse yhtään mihinkään. Juuri myös tuon takia minä rakastan tanssia.
Viikonlopun aikana on tullut juotua konservatorion kahviautomaatista kaksi kuppia vanilla cappuchinoa, soitettua, soitettua ja soitettua. En tiedä olenko yhtään sen valmiimpi soittamaan keskiviikkona sitä tutkintoa, kuin aikaisemminkaan, mutta tämän valmiimpaa minusta ei enää tule. Minä en vain kuulu siihen isoon vanhaan rakennukseen, jonka käytävillä kulkee muusikoita, tai ainakin puolimuusikoita. Totta kai minä rakastan musiikkia ja olen haaveillutkin nyt oikeastaan enemmän kuin koskaan, jostakin musiikkiin liittyvästä ammatista (aivan hullu ajatus), mutta ei minusta kyllä pianistia tule. Voihan olla, että vielä joku päivä valitan, miksi ihmeessä lopetin soittamisen, mutta ainahan sitä puhutaan, että elä hetkessä. No, minä ainakin elän nyt tämän päätökseni kanssa hetkessä.
No comments:
Post a Comment