Laiskoja päiviä monta peräkkäin. Niin laiskoja, että hyvä kun jaksan hiukseni aamulla kammata. Mielessä on ollut niin paljon tekemistä, mutta niistä ei oikein mikään ole toteutunut ainakaan loppuun asti. Sannan kanssa on katseltu elokuvia, joita tuskin tulisi ihan normaalisti heti ensimmäisenä katsottua. Haikein terveisin oli ehkä ensimmäinen sellainen. Alkutekstien aikana ajattelin katsovani oikein ihanan ja onnellisesti päättyvän leffan, mutta milloinkaan en ehkä ole itkenyt niin paljon elokuvaa katsoessani kuin silloin. Olihan se oikein ihana rakkaustarina, mutta surullinen. Tosi surullinen ja haikea. 21 jump streetista oma oletukseni meni oikein rytinällä metsään myös, kun aluksi ajattelin sen olevan hieman pelottava poliisielokuva. Kyllähän se oli poliisielokuva, mutta pelottavasta se oli aika kaukana.
Päivät ovat tuntuneet menevät aivan täysin ohi. Ei vain ole ollut tekemistä, tai sitten sitä on ollut, mutta minä en vain ole tiennyt sitä. Juhannuksena ei tapahtunut yhtään mitään eikä sen jälkeenkään ole tapahtunut. Heinäkuussa alkaa onneksi työt ja se jos jokin tuntuu aika oudolta, mutta ehkä hieman helpottavalta. Onpahan sitten jotakin, mitä on pakko tehdä sillä nämä itseään toistavat päivät alkavat hieman rasittaa ja surullisista leffoista tulee masentunut olo.
Mutta lauantaina minä tein vastan, jonka oksat osoittivat jokaiseen suuntaan ja luin blogia, joka sai minut hymyilemään. Ja illalla minulla oli hyvä fiilis vaikkakin edelleen haikea perjantai-iltaisesta The Vow-elokuvasta. Ehkä surulliset rakkaustarinat ovat minulle vaarallisempia kuin kauhuelokuvat. Enkä minä oikeastaan tiedä miksi minä puhun elokuvista. Ainiin, ja minä sain sinisiä läikkiä tukkaani hiusnaamiosta, jotka yritin peittää pitämällä hiukset nutturalla eilen. Ne läikät ovat rumia, mutta tällä hetkellä ne ehkä lähinnä naurattaa.
No comments:
Post a Comment